top of page

Hallituksen tiedotuskanava

Public·1 member

Syksy lähestyy ja Mannuissa alkaa jälleen tapahtua.

Syksyn miittipäivät ja boffauspäivät on nyt julkistettu!

Valitettavasti, johtuen Sinkkolassa jatkuvasta kattoremontista, Miittejä poikkeuksellisesti ei voida järjestää syyskuun aikana. Näin ollen syksyn Miitit starttaavatkin vasta lokakuun alusta. On kuitenkin mahdollista, että remontti saattaa antaa käyttöömme uusia tiloja rakennuksen yläkerrasta, kunhan vain jaksamme sinne lokakuulle asti odottaa.


Mannun Miittien ajankohdat syksyllä 2023! Ovet ovat avoinna klo. 12-21

7.10.

  • Kutsu Mannun Vartijoiden kevätkokoukseen lauantaina 25.02.2023. klo 12.00 Sinkkolan nuorisotalolla Miitin yhteydessä. Kokouksen asialista: 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus a. Todetaan kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 3. Kokouksen järjestäytyminen a. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijat 4. Vuoden 2022 toimintakertomuksen käsittely a. Vuoden 2022 toimintakertomuksen hyväksyminen 5. Vuoden 2022 tilintoiminnan ja taseen tarkastus 6. Vahvistetaan vuoden 2022 tilinpäätös 7. Myönnetään vastuuvapaus vuoden 2022 tilivelvollisille 8. Muut asiat 9. Kokouksen päättäminen Terveisin, Pekka Sottinen

  • Mannun Vartijoiden hallitus kaudelle 2023 on järjestäytynyt! Puheenjohtajana jatkaa Pekka Sottinen ja vpj:nä Sebastian Schiavone. Krista Karhukorpi jatkaa rahastonhoitajana, Leenu Miikki sihteerinä ja Miku Pesola miittivastaavan roolissa. Marko Piipponen jatkaa hallituksen jäsenenä. Krista luovuttaa tämän postauksen myötä somevastaavan roolin uudelle tulokkaallemme Miiru Mikkoselle ja ottaa tilalle workshop-vastaavan manttelin.


  • Syyskokouksen asialista. 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa. 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys. 5. Vahvistetaan vuoden 2022 toiminnantarkastuskertomus 6. Vahvistetaan vuoden 2023 toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio. 7. Valitaan hallituksen puheenjohtaja, päätetään muiden jäsenten lukumäärä ja valitaan hallituksen muut jäsenet. 8. Valitaan toiminnantarkastaja ja varatarkastaja. 9. Päätetään hankitaanko yhdistykselle maksukorttia. 10. Päätetään maksetaanko nettisivujen päivittämisestä palkkaa ja mikä summa palkkaa maksetaan. 11. Käsitellään kokouksessa esille tulevat ilmoitusasiat ja muut esille tulevat asiat. 12. Kokouksen päättäminen

  • Mannun Vartijat
    August 22, 2022 · changed the group description.

    Täällä hallitus tiedottaa tapahtumista ja muista ilmoitusluontoisista asioista


    Information channel for events and anything else related to our activities

  • About

    Täällä hallitus tiedottaa tapahtumista ja muista ilmoitusluo...

    bottom of page